KANSALAINEN


Olen tehnyt parturi-kampaajan ja kosmetologin töitä menestyneesti yli 10 vuoden ajan palkkatyönä samassa työpaikassa. 

Keväällä 2020 kun tämä virus-show alkoi niin liikkeemme laitettiin huhtikuun ajaksi kiinni. Olo oli tosi epätodellinen silloin ja ajattelin että eihän nyt näin huonosti voi asiat olla, mutta koska ei nyt ollut vielä mielipidettä silloin asioista sen suuremmin, niin ajattelin vain että nautinpa nyt sitten kuukauden lomasta (lomautettuna). Toukokuussa 2020 avasimme liikkeen jälleen ja töitä jatkettiin kasvomaskien, hanskojen ja kertakäyttökappojen (kappa = suoja mikä laitetaan asiakkaan päälle) voimin sekä tehostetulla välineiden ja pintojen desinfioinnilla mikä toi työntekoon enemmän kiirettä eikä aikatauluissa ollut joustoa tehostetun desinfioinnin varalle. Minullakin työpäivät meni tehtyä asiakkaita ihan liukuhihnalla koska oli yksinkertaisesti niin kiire. Kertakäyttökappoja ei riittänyt kun ehkä 2 viikoksi eikä enempää saatu, niin jatkettiin normaalien kappojen käyttöä ja niiden tiheämpää pesuväliä ja desinfiointia. Hanskat poistuivat myös kampaajien käytöstä (paitsi hiuksia värjätessä niinkuin oli aina ollut). Kasvomaskit poistuivat toukokuun jälkeen kesäksi mikä oli suuri helpotus koska niistä alkoi minulla olemaan jo oireita. Kesä 2020 meni ihan mukavasti töissä.

Syksyllä 2020 palasivat jälleen kasvomaskit. Ajattelin että jos näitä taas pidetään joku 1-2 kuukautta niin ei paha, en sinänsä hätkähtänyt sitä sen enempää vaikka niitä oli ikävä pitää. Kului se kaksi kuukautta ja olin jo aivan poikki. Huono olo ja väsymys alkoi tuntumaan työpäivän aikana päivittäin. Käyn viikottain kuntosalilla, mutta kasvomaskien jatkuvan pitämisen (8h työpäivät, 5pv viikossa) takia jouduin lopettamaan treenaamisen. Vaikka en vapaa-ajalla olekaan pitänyt kasvomaskeja, mutta kun töissä täytyi lähes taukoamatta pitää ja samalla puhumaan paljon asiakkaiden kanssa, niin se vei voimat myös vapaa-ajalta. Treenatessa (vaikkakin ilman maskia) tuli niin huono ja voimaton olo kesken treenin niin en pystynyt jatkamaan treeniä loppuun millään. Yritin pitää yllä edes kävelylenkkejä, mutta ei auttanut, huono olo tuli silti.

Kasvomaskeja pitäessä minun oli vaikea pitää myös silmälaseja kun ne huurtui niin helposti.

 Piilolinssejä en pysty käyttämään koska silmäni ovat niin herkät. Yritin asettaa kasvomaskin ohjeiden mukaan tiiviimmin yläosasta jotta silmälasini eivät huurtuisi. Tämä auttoi silmälaseihin, mutta lisäsi huonoa oloa päivän aikana koska happi kulki näin vielä huonommin. Tyydyin tekemään töitä ilman silmälaseja, koska ajattelin että hajataittoni ei ole niin paha joten yritän pärjätä ilman. Näin ihan hyvin tehdä töitä, mutta se pieni terävänäkö puuttui joten aiheuttihan se toki vähän turhautumista, mutta ajattelin että kestän sen koska eihän tämä voi kauaa kestää. Kasvomaski aiheutti myös tietenkin sen että alaosa näkökentästä poistui, jolloin sitä yritti joissakin työasennoissa korjata kääntämällä päätä enemmän alaspäin. Tämä taas aiheutti myös niska ja yläselän kipuja. Maski nousi myös liian ylös välillä jolloin sitä yritti saada alemmaksi avaamalla suuta. Tämä aiheutti kipua oikean puolen leukanivelessä (jossa muutenkin väljyyttä) jolloin alkoivat vielä leuan säryt ja myös päänsäryt pään oikealla puolella. Maskia oli vähän vaikea nostaa käsin ylös varsinkin työskennellessä ja erityisesti kädet hiusvärissä. Muutenkin yritti olla ohjeiden mukaan räpläämättä maskia. Vielä kaupanpäällisenä maskista aiheutuva aivastelu ja nenän valuminen. Oli kerrassaan mukavaa työskennellä ja asiakkaan tietämättä että on räkävanat pitkin suuta. Samalla puhuen asiakkaiden kanssa, koska olenhan aina ollut puhelias ja tykännyt heidän kanssa puhua. Nyt puheenaiheet olivat jatkuvasti valehtelematta lähes jokaisen asiakkaan kohdalla tämä valloillaan oleva tilanne. Ärsyttävyyttä tähän lisäsi töissä kiire. Minusta oli aina ihanaa tehdä monta asiakasta päivässä ja tehdä töitä reippaasti, mutta nämä oireet kavereina alkoi kiirekin pikkuhiljaa nakertaa enkä oikein enää jaksanut asiakkaille puhua hirveästi. Ensimmäisen kerran kävi mielessä että voisin vaihtaa alaa. Ihan vain ajatellen omaa terveyttäni, mutta ajatus jännitti sillä olinhan pitkään tehnyt töitä samassa työpaikassa. Kasvomaskista en saanut vapautusta vaikka puhuinkin esimiehelleni näistä haitoista. Päätin silti sitkeästi vielä jaksaa.

Kului sitten melkein vuosi kasvomaskia pidellessä joka päivä töissä. 

Kiirettä, väsymystä ja lisädesinfiointia ilman aikataulun helpotusta. Niska ja yläselän kivut sekä leukaluun kivut edelleen menossa mukana. Edelleen olisi ollut myös mukava nähdä kunnolla mitä tekee. Kesälomia oli 2x 2vk. Juuri kahden viikon kohdalla alkoi tuntumaan että olo paranee, mutta sitten sitä mentiinkin jo taas takaisin töihin ja vaipat naamalle. Minulle alkoi muodostuu myös ihottumaa silmien alueelle (en ole varma johtuiko kasvomaskista mutta ongelma on nykyään poistunut kun ei ole enää tarvinnut pitää). Sain rauhoittumaan ihon kun en laittanut silmiini meikkiä. Pidin hetken taukoa, mutta oli sen jälkeen melkeinpä pakko jatkaa meikkaamista jotenkin edes koska meillä oli töissä meikkipakko. Esimieheni ei ollut silminnähden mitenkään ilahtunut että olin pitänyt meikkitaukoa.

Syksyllä 2021 alkoi oireet olla jo pahat. 

Fyysisten oireiden ja väsymyksen lisäksi alkoi tulemaan myös muita ikäviä asioita. Asiakkaat puhuivat edelleen tilanteesta ja siihen tuli lisämausteena vielä rokottamattomien haukkuminen. (Itse olen siis rokottamaton. Olen alusta asti päättänyt että minuun ei sitä ainetta laiteta.) Asiakkaat saattoivat ihan yhtäkkiä alkaa puhumaan esimerkiksi näin: "Kyllä näitä foliohattuja riittää kun ei tämä tilanne parane!", "Minusta rokottamattomille ei kuuluisi antaa tehohoitoa ollenkaan!", "Tuleehan teille koronapassi työntekijöille?". Sekä kollegani tuolissa asiakas toteaa: "Rokottamattomat pitäisi tappaa!". Nämä kaikki ynnättynä alkoi todenteolla ahdistaa töissä oleminen. Alkoi itkettää aamuisin töihin lähtö. Koko työpäivää varjosti kauniisti sanottuna äärimmäinen vitutus ja ahdistus. Alanvaihto oli jatkuvasti mielessä. Samoihin aikoihin alkoi vielä esimieheni painostamaan rokottautumiseen. Alkoi utelemaan terveystietojani ja olisin voinut sanoa myös että se ei ole hänen asiansa, mutta päätin olla rehellinen ja suora niinkuin olen aina ollut. Hän alkoi pelottelemaan minua sairastumisella ja oireilla. Sanoin suoraan silti mielipiteeni ja kerroin etten aio rokotetta ottaa ja se on oma asiani.

Marraskuun loppupuolella 2021 koko tämä moska kulminoitui kerrassaan upeasti. 

Jälleen yhtenä aamuna kampaajantuoliini istui minun pitkäaikainen asiakas joka oli käynyt minulla 10 vuoden ajan ja totesi että minä olen ainoa kampaaja jonka hän ikinä antaa koskea hiuksiinsa. Siitä tuli sentään hyvä mieli. Kertoi jo myös heti ylpeänä penkkiin istuessaan että on kolme rokotusta hihassa minun edes kysymättä. Tällainenkin puheenaloitus sai jo näin vuoden näitä puheenaiheita kestäneenä hiukan pinnan kiristymään jo, vaikka mitään negatiivista ei vielä tässä lausahduksessa ollutkaan. Pyrin sivuuttamaan tämän aiheen koska en mielelläni tosiaan näistä aiheista puhuisi asiakkaiden kanssa ja halusin yrittää keskittyä mieluummin muuhun iloisempaan. Jatkettiin keskustelua muista aiheista ja työ eteni normaalisti. Pesupaikalla kun huuhtelin asiakkaan hiuksista väriä, alkoi muita työntekijöitä ja asiakkaita tulemaan liikkeeseen. Asiakas totesi siinä yhtäkkiä että kaikilta näiltä ihmisiltä pitäisi kysyä koronapassia ja ylipäätänsä kaikissa paikoissa missä on palveluita olisi ehdottomasti oltava koronapassi käytössä. Päässäni alkoi hiukan hiertämään todenteolla kaikkien näitten juttujen jälkeen ja totesin rauhallisesti ystävälliseen sävyyn että minun mielestäni se olisi ihmisoikeuksien vastaista. Asiakas hiukan tuohtui ja tivasi että onko minulla koronarokotusta. Suuni päästi sanat EI OLE EIKÄ TULE napakasti mutta rauhallisesti ja ihan sammakkona suustani. Asiakas totesi tähän että jos hän olisi tämän tiennyt niin ei olisi tullut tänne ollenkaan. Työ eteni jälleen normaalisti tämän jälkeen. Olimme vähän vaitonaisempia mutta juttelimme silti mukavistakin asioista. Asiakas oli enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Lopuksi kassalla maksaessaan totesi, että valitettavasti asia on nyt niin että ei voi tässä liikkeessä enää käydä ja aikoo tehdä tästä julkista. Vielä ovelta huusi heilauttaen kättään, että tsemppiä, toivottavasti et sairastu! Oli kyllä vähän pökertynyt olo tämän jälkeen. Asiakkaillemme lähtee kuitti heti käynnin jälkeen sähköpostiin ja halutessaan voi kirjoittaa myös palautteen. Asiakas jätti palautteen: Kampaajani ei ole ottanut yhtäkään rokotusta eikä aio edes ottaa! Ehdottomasti kannatan koronapassia työpaikoille! Tämä tieto on esimieheni ja muiden samassa ketjussa työskentelevien esimiesten nähtävillä. En yhtään ihmettelisi vaikka myös muutkin 100 firman työntekijää tämän näkisi, koska esimiesten tileille on naurettavan helppoa päästä katsomaan asiakaspalautteita ja itsekin tiedän että kaikkihan niitä käyvät kyyläämässä oli se sallittua tai ei. Onneksi palaute ei kuitenkaan näy firman ulkopuolisille. Asiakas oli omalle facebook-sivulleen avautunut meidän liikkeestä ja kuinka olen rokottamaton (liikkeemme nimeä ja minun nimeäni mainitsematta).

Tällaiset "reklamaatiot" käsitellään aina esimiesten kanssa. Varsinkin jos tulee erittäin huono arvostelu. Tiesin että tästä joutuisin käymään keskustelun. Soitin esimiehelleni samana iltana ja kävimme pitkän ja tunteikkaan keskustelun minun osaltani. Esimieheni ei ollut yhtään tyrmistynyt asiakkaan käytöksestä minua kohtaan, vaan ongelmana hän näki minun rokottamattomuuden ja sen että tämä on nyt tullut tällä tavalla ilmi mitä hän oli omien sanojensa mukaan pelännyt alusta asti tulevan asiakkaiden tietoon. Hän pelkäsi että tuleeko meille nyt asiakaskato koska olen rokottamaton ja toivottavasti asiakas ei nyt vaan tee siitä julkista koska se olisi firman maineelle huono juttu. Suoraan sanoen itkin ja huusin esimiehelleni puhelimessa kuinka väärin tämä on että maailma on muuttunut näin hulluksi ja kuinka rokotepassi tulisi polkemaan ihmisoikeuksia. Esimieheni pyysi minua puhelun aikana käyttäytymään ja että ihmisoikeuksilla ei ole tässä maailman tilanteessa mitään merkitystä. Olin hyvin pettynyt puheluun. Emme päässeet yhteisymmärrykseen.

Pari viikkoa myöhemmin yritin saada lupaa poistaa asiakkaan kommentti meidän asiakaspalautejärjestelmästä, koska näkyvillä on terveystietojani. Puhuin puhelimessa esimieheni kanssa kesken työpäivän. Esimieheni ei suostunut poistamaan kommenttia siitä syystä että tämä on kokonaan ihan omaa syytäni. 

Samalla halusi puhua työjaksamisestani. Sanoin että en halua puhua työjaksamisestani hänen kanssa koska sitä ei selkeästi hän edes yritä ymmärtää. Aloin itkemään. Esimieheni pyysi rauhoittumaan taas ja käyttäytymään sekä että kyllä näistä asioista on pakko pystyä puhumaan. Alkoi ahdistamaan todenteolla koko puhelu ja en todellakaan halunnut puhua hänen kanssa enää yhtään enempää. Lopetin äkkiseltään puhelun sanoen että täytyy nyt mennä pesemään pois asiakkaalta väri, vaikka oikeasti oli vielä noin 10min aikaa siihen. Keräsin vain itseni ja lisäsin meikkiä naamaan taukohuoneessa ja jatkoin töitä. Jälleen yksi asiakas puhui että toivottavasti tulee teille koronapassi työpaikalle. Ja toinen; mennään tänään kavereitten kanssa syömään ulos ja pitämään hauskaa koska on koronapassit kunnossa.

Sitten vain päätin että minulle riitti. Ajattelin että minä teen tämän päivän loppuun ja tähän liikkeeseen en tule enää ikinä töihin enkä halua tehdä asiakaspalvelua vähään aikaan.

Hain 2kk sairaslomaa ja irtisanouduin. Ajatukseni ovat samaan aikaan helpottuneet ja katkerat. En olisi ikinä osannut uskoa että näin päätän pitkän urani.

- Jenna