
Ukrainassa sota haisee palaneelta.
Tässä julkaisussa käymme läpi niitä seikkoja, jotka voisivat olla syynä Ukrainassa käytävään sotaan.
Jokainen sota on tuomittava, ja jokainen uhri on aivan liikaa. Olemmekkin keränneet tähän julkaisuun asianhaaroja jotka voisivat olla osasyynä Ukrainassa tällähetkellä tapahtuviin kauheuksiin.
Tavalliset kansalaiset eliitin valtanappuloina joutuvat nyt todistamaan kauheuksia. En itse ole asiassa valinnut mitään puolta, vaan käyn läpi asioita jotka ovat voineet vaikuttaa tähän lopputulemaan missä me nyt olemme. Jokainen joka tietää miten länsi on usein toiminut saavuttaakseen jotain suurta, ei ole voinut olla huomaamatta samanlaisia piirteitä tässä tilanteessa. USA joka koko syntyhistoriansa aikana on ollut vain 21 vuotta sotimatta on aina kulkenut konfliktista toiseen. Maa joka on sotinut lähes jokaisessa maan kolkassa. Mietitään vaikka vietnamin sotaa, joka oli USA:lle aivan tarpeeton sota jos sitä katsotaan objektiivisesti etäältä, mutta kun asiaa katsotaankin lähempää huomataan, että kyseessä olikin verinen vaalityö.
Välillä sitä itse ajattelee, ettei tämä todellakaan voisi olla totta, vaan kun historia avataan tulee nämä karut totuudet selville. Tästä nykyisestä sodasta, mikä todellakin on täysin turha, kirjoitetaan vasta historiankirjoihin. Se millainen se kirjoitus on, onkin vielä hyvin epäselvä.
Haluan osoittaa kaiken myötätuntoni kansalle, joka nyt joutuu kärsimään tämän eliitin valtapelissä.
Kuka muistaa vielä tämän tiedoitustilaisuuden Ukrainasta?
Uusnatsien ja valkoisten ylivallan käsitteiden ja symbolien alkuperä
Uusnatsismin ja valkoisen ylivallan puhkeaminen kaikkialla maassa on paljastanut yleisön symboleille, termeille ja ideologialle, joka on peräisin suoraan natsi-Saksasta ja holokaustin aikaisista fasistisista liikkeistä. Jotkut niistä, jotka hyökkäsivät Yhdysvaltain Capitolille tammikuun 6. päivänä, esittelivät uusnatsien, antisemitististen ja valkoisten ylivallan kannattajien symboleja, joista useat ylistivät holokaustia.
Nykypäivän uusnatsien ja valkoisten ylivallan kannattajien järjestöjen johtajat eivät ole Adolf Hitler, eikä Amerikka ole Saksa, mutta heidän agendansa ymmärtämiseksi on elintärkeää ymmärtää näiden koodisanojen, symbolien ja ideologioiden historia.
Lukijan olisi hyvä tiedostaa mitä kohtaan hän Ukrainassa antaa sympatiansa. Ukrainan hallitseva sotilasjoukko koostuu neo natseista. Jopa heidän pataljoonan logonsa pohjautuu natsien symboleihin.
KATSOTAAN VÄLISSÄ YKSI VIDEO.
Oletko sinä sitoutunut suomalaisena tukemaan tälläistä toimintaa? En todellakaan tuomitse koko ukrainan kansaa, vaan sen korruptoituneimman osan, palkka-armeijan, natsit.
Olen saaanut käsiini todella häiritsevää materiaalia jota nämä natsit taistelukentällä harrastavat. He ristiinnaulitsevat kiinni saamiaan Venäläisiä sotilaita, ja jättävät ne risteihin kärsimään. Sinustako tämä on meidän suomalaisten rahojen arvoista, sekä sotilastarvikkeiden arvoista.
Naton Atlantic Council edisti Ukrainan uusnatsi-Azov-pataljoonaa
Yhdysvaltain ja Euroopan hallitusten rahoittama NATO:n ajatushautomo Atlantic Council edisti Ukrainan uusnatsi-Azov-pataljoonaa vuonna 2014 ja kuvasi sen äärioikeistolaisia taistelijoita Venäjän vastaisina sankareina ja valkaisemalla heidän fasistista ideologiansa.

Raportti taistelusta Ukrainan venäjänkielisten itsenäisyyden kannattajien ja äärioikeistolaisten Azovin ääriryhmien välillä Kaakkois-Mariupolin kaupungin yllä, artikkeli kutsui "hyväksi uutiseksi Ukrainan hallitukselle", että natsimiliisit voittivat taistelussa.
Voidakseen kukistaa nämä ukrainalaiset venäjänkieliset itsenäisyystaistelijat, lännen tukema Kiovan hallitus turvautui pääasiassa paikallisiin fasistisiin ryhmiin, jotka rikkaat oligarkit palkkasivat. Atlantic Council kuvasi näitä eufemistisesti "paikallisiksi tai maakunnallisiksi Ukrainan pataljooniksi, jotka on nostettu, usein Kiova-myönteisten liikemiesten toimesta, täyttämään Ukrainan kansallisen armeijan epätasaisen suorituskyvyn aiheuttama aukko".
Vuoden 2014 Yhdysvaltojen tukeman Ukrainan vallankaappauksen jälkeen, jossa äärioikeistolaiset ääriryhmät olivat johtavassa roolissa, Azov liitettiin virallisesti maan kansalliskaartiin.
Raportin kirjoittaja Krushelnycky julkaisi kuvan natsimiliisin käyttämästä väliaikaisesta panssaroidusta ajoneuvosta, joka hänen mukaansa "näytti yhdeltä Mad Max -elokuvien ajoneuvoista".
Atlantic Council jakoi tämän valokuvan virallisella Flickr-tilillään Creative Commons -lisenssillä, joka mahdollistaa ilmaisen julkaisemisen.

Kun jotkut Yhdysvaltain lainsäätäjät käynnistivät kampanjan yrittääkseen saada Azovin terroristijärjestöksi, koska sillä on läheisiä yhteyksiä väkivaltaisiin valkoisten ylivaltaa edustaviin fasistisiin ryhmiin Yhdysvalloissa, Atlantin neuvosto työntyi takaisin.
Vuonna 2020 Naton ajatushautomo julkaisi Venäjän-vastaisen tutkijan Anton Shekhovtsovin artikkelin "Miksi Azovia ei pitäisi nimetä ulkomaiseksi terroristijärjestöksi".
Viesti myönsi, että on "kiistatonta", että Azovin ideologia on juurtunut natsismiin, ja sen "johtavan ytimen" "muodosti äärioikeisto". Mutta Shekhovtsov väitti, että Azovia ei saa nimetä terroristijärjestöksi, koska se on Ukrainan kansalliskaartin erikoisoperaatioyksikkö ja siksi "olennainen osa valtion virallisia rakenteita" "sisäministeriön antamien määräysten mukaisesti".
Tämän Ukrainan hallituksen tukeman natsiryhmän leimaaminen terroristijärjestöksi olisi "lahja Kremlille", Shekhovtsov painotti.


Yksityisiä vapaaehtoispataljoonia muodostetaan Ukrainassa
Ukraina ei ollut valmistautunut kriisin alussa kohtaamansa tapaiseen uhkaan tarpeeksi hyvin. Itä-Ukrainan separatistiliikkeet nähtiin sisäisenä uhkana, jolloin siihen ei voitu vastata puolustusministeriön alaisilla asevoimilla. Syntyi lainsäädännöllinen kiista, jossa puolustuksen vastuut olivat epäselviä. Tähän saumaan alkoi syntyä monia vapaaehtoisuuteen perustuvia pataljoonia, jotka kaikki eivät olleet kytköksissä valtion joukkoihin.
- Osa näistä pataljoonista perustettiin jalkapallohuliganismin, aatteen, äärioikeistolaisliikkeen tai tehtaan yhdistyksen pohjalta. Nämä saivat sitten materiaalista ja rahallista tukea oligarkeilta, ulkopuolisilta ja ulkomaan kansalaisilta. Pataljoonat olivat epämääräisiä, koska kukaan ei oikein tiennyt, kuka niitä kontrolloi, Saressalo kertoo.

Pataljoonien syntyhistorioissa on eroja, sillä jotkut niistä toimivat täysin laillisesti. Toisaalta osa perustui erilaisiin aatteisiin, ja taistelijoita rekrytoitui pelkän taistelunhalun takia. Saressalo ja Huhtinen syventyvät artikkelissaan selittämään tarkasti yhden tällaisen pataljoonan taustoja. Azovin pataljoona syntyi juurikin äärioikeistoliikkeiden pohjalta keräten vapaaehtoisia lähinnä etnisistä ukrainalaisista. Azovin pataljoona osallistui useisiin yhteenottoihin, mutta sen vaikutus yltää myös internetiin. Pataljoonalla on näkyvyyttä esimerkiksi Instagramissa, Twitterissä ja VKontaktessa. Oma nettisivu ylläpitää myös ukrainamyönteistä ja jokseenkin venäjävastaista sisältöä.
Azovin pataljoona saavutti menestystä sotakentillä, mutta sitä syytettiin myös sotarikoksista kuten vankien pahoinpitelystä. Nykyään pataljoona on osa Ukrainan Kansalliskaartin erikoisyksikköjä, minkä seurauksena epämääräiset kytkökset on pyyhitty pois. Legitiimiyden saavutettua liikkeen äärioikeistolainen ideologia säilyy kuitenkin edelleen esimerkiksi kansalaisliikkeen ja pienpuolueen toiminnassa.
Yksityisten sodanajan joukkojen ilmestyminen ei ole ilmiö ainoastaan Ukrainassa. Toimijoita on sekä virallisia ja epävirallisia; ukrainalaiset vapaaehtoispataljoonat kuuluivat ainakin konfliktin alkuaikoina epäviralliseen ryhmään. Toisinaan toiminta on läpinäkyvää, toisinaan yksityiset tahot voivat sortua myös ylilyönteihin, pahimmissa tapauksissa sotarikoksiin. Saressalon mukaan yksityisiä joukkoja voidaan hyödyntää hankalissa tilanteissa, jolloin syyllisyyttä ei voida pistää valtion piikkiin.
- Jos valtiollinen toimi ei halua suoraa linkkiä toimintaansa, niin sanottuja likaisia hommia ulkoistetaan yksityisille turvallisuustoimijoille, Saressalo havainnollistaa. Näille voidaan antaa kaikkea epäilyttävää tehtävää, ja silti säilyttää uskottava kiistettävyys.
Artikkelin yksi keskeisimmistä päätelmistä on se, kuinka Ukrainan poliittinen lamaannus kriisin alkuaikoina synnytti vapaaehtoispataljoonia. Niiden toiminta lain puitteissa oli ainakin osittain epäselvää. Vaikka jotkin pataljoonat ovat saavuttaneet legitiimiyden, niiden toiminta ei ole silti täysin läpinäkyvää. Azovin pataljoona on esimerkki joukosta, jonka kontrollista ei edelleenkään ole täyttä varmuutta.
Saressalon mukaan Azovin pataljoonan kaltaiset toimintatavat eivät heijastele suurempaa trendiä maailmalla. Se on pikemminkin Itä-Ukrainan kontekstissa syntynyt yksittäinen tapaus, johon ovat kyllä vaikuttaneet maailmanlaajuiset ilmiöt kuten disinformaation levittäminen, kyber ja sosiaalisen median aseellistaminen. Ei voida sanoa, että tämänkaltaiset joukot sotisivat hybridisodankäyntiä, vaan pikemminkin ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Pienillä joukoilla on myös omat strategiansa ja tavoitteensa.
- Azovin kaltaiset tapaukset ovat enemmänkin pelinappuloita tässä hybridisodankäynnin viitekehyksessä, Saressalo kiteyttää.
Artikkeli syntyi osana Saressalon väitöskirjaprojektia. Saressalo kirjoitti artikkelin ohjaavan professorinsa Huhtisen kanssa alun perin konferenssipaperina. Myöhemmin siitä laajennettiin vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli The Journal of Slavic Military Studies -julkaisuun. Julkaisu on slaavilaisen sotilasalan tutkimukseen keskittynyt tieteellinen journaali.
LÄHDE:https://maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ukrainalaiset-vapaaehtoispataljoonat-hybridisodankaynnin-ilmiona

George Soros:
"Rohkeat ukrainalaiset ovat nyt etulinjassa ja vaarantavat henkensä hyökkäyksessä, joka muistuttaa minua Budapestin piirityksestä vuonna 1944 ja Sarajevon piirityksestä vuonna 1993", tycoon kirjoitti.
Tämä lainaus viittaa siihen, että Soros vertaa Ukrainan joukkoja natseihin, jotka olivat miehitetyssä Budapestissa, ja tämän päivän venäläisiä joukkoja vuoden 1944 Venäjän joukkoihin, jotka taistelivat natseja vastaan!
Katsotaanpa välissä video miten länsimaat ovat vaikuttaneet Ukrainan nykyiseen tilanteeseen ja mietitään olisiko sodalle jokin muu syy, kuin Venäjän halu vain vallata ja hyökätä ukrainaan.

Mieleeni tuleekin, että haluammeko me nyt näillä sotilasavustuksilla laitaa oman maamme turvallisuuden vaakalaudalle tukiessamme tälläistä toimintaa. Jos asioihin tutustuu, huomaa, että tämä Ukraina on euroopan korruptenuimpia maita.
Tässä Ukrainan sodassa minua itseäni luutnanttina ihmetyttää sodan sekasortoisuus. Sotajoukot liikkuvat peninä ryhminä, ilman minkäänlaista todellista johtajuutta. Tuntuu kuin jopa haluttaisiinkin aiheuttaa maassa vain sekasortoa.
Ukrainan päämies päästi vaaralliset vangit vankiloista, ja jakoi kaduilla konekivääreitä, tilanne on nyt tämä.
Ukrainan kansallismieliset vapaaehtoiset, jotka syyllistyvät "ISIS-tyylisiin" sotarikoksiin
Aseistetut vapaaehtoiset, jotka kutsuvat itseään Azov-pataljoonaksi, "ovat osallistuneet laajalle levinneisiin väärinkäytöksiin, mukaan lukien sieppaukset, laittomat pidätykset, pahoinpitelyt, varkaudet, kiristykset ja teloitukset".
Käydäänpä läpi Venäjän sotataktiikkaa, ja mitä voimme siitä päätellä.
Kuten olemme huomanneet ei kyseessä ole enää vuosi 1945. Venäläinen sotakalusto on hyvinkin modernisoitua, ja miehistö hyvin koulutettua. Ukrainaan ei pitäisi olla lähetetty kuin sopimussotilaita ja upseeristoa mikä kyllä näkyy sotatoimissa.
Usein ihmisillä on luulo, että sotilaat olisi lähetetty pakottamalla sotimaan Ukrainaa, näin ei kuitenkaan ole. Venäjällä ei ole julistettu virallisesti sotatilaa, sekä siellä ei ole annettu ns. liikkekannallepanoa koko väestön toimesta.
Pitää huomioida, että Venäjän asevoimat ovat suorittamassa Ukrainassa erikoisoperaatiota, eikä sotimassa. Tästä meille on erittäinkin hyvät viitteet sitä, että lähes koko Ukrainan alueella toimii internet, sähkönjakelu, vedenjakelu ja sekä puhelut noirmaalisti. Moni muuten on miettinyt miksi venäläisten toimista on niin vähän kuvamateriaalia saatavilla netissä. Siihen meillä on yksi selitys. Venäjän armeijassa sotivalla henkilöllä ei ole oikeutta pitää rintamalla omaa puhelintaan, tai edes simkorttia. Jos nyt mietimme miten USA on suorittanut sotiaan on eroavaisuudet täysin selviä.
Ennen hyökkäystä USA pyrkii lamauttamaan kohteensa, joko ilmaiskuilla, tai tykistöllä/ohjuksilla. Lamauttamisella he tuhoavat sähkönjakelun, telelinkit, sekä infrastruktuurin. USAN tapa hyökätä on tyyli tuhoa aivan kaikki, välittämättä siitä millainen maasta jää sodan jälkeen.
Tässä me huomaammekin eron Venäläisissä. Venäläiset eivät ole tulleet ns sotimaan, tai valtaamaan ukrainaa, vaan suorittamaan erikoistehtävää.
Täydellisessä offensiivissa Venäjän joukot tuhoaisivat myös hyvinpaljon ympärillään olevaa infrastrukstuuria, mutta nyt onkin huomattavissa sellaista, että tavatessaan vihollisia Venäjän joukot pyrkii mahdollisimman vähän käyttämään tulivoima, ja jopa toivovat Ukrainalaisten sotilaiden antautuvan mitä useat ovatkin tehneet.
Mistään et löydä sellaisia videoita tai julkaisuja missä kerrottaisiin suurista taisteluista sotilasjoukkojen kesken. Lähes kaikki uutisointi keskittyy näihin iskuihin, mitkä Venäjä on tehnyt kriittisiin sotilaskohteisiin, tarkasti ja ihmishenkiä säästäen.
Herää kysymys miksi näin? Vastaus on helppo, jos venäjä haluaisi vallata Ukrainan ei sillä olisi mitää väliä vaikka se pyyhkisi koko Ukrainan armeijan, mutta sitä he eivät halua. Jokaisella itsenäisellä maalla on oltava oma armeijansa, ja mistä se Ukrainaan saataisiin jos se nyt tuhottaisiin?
Venäjä ei ole valmis varustamaan ukrainan armeijaa uudestaan, jos ja kun olisivat ensin sen tuhonneet.
Putin on selvästikkin tullut Ukrainaan puhdistamaan korruptoituneen hallituksen, sekä puhdistamaan Ukrainan sotilasjoukot näistä natsesta, juuri niinkuin hän sanoi.
Venäjän joukot hallitsevat tällähetkellä suvereeniteetisti Ukrainan ilmatilaa, ja he voisivat halutessaan tehdä laajamittaisia korkealta tapahtuvia pommituksia, mutta he eivät tee.
Jokainen varmasti ajattelee miksi tämä sota tuntuu aivan joltakin "erikoisoperaatiolta" siksi, koska se on sitä.
Venäläiset joukot pyrkivät suojaamaan jopa Ukrainan omia sotilasjoukkoja, ja siksi he jopa perääntyvät kohdatessaan vastarintaa mihin heillä ei ole tarvetta vastata.
Venäjän joukot ovat pääsääntöisesti tuhonneet vain sotilaskohteita ja sotatarvikkeita millä pystytään aiheuttamaan suurta tuhoa.
Palataan Ukrainan joukkoihin ja heidän johtajiin. Edellispäivänä Ukrainan presidentti ilmoitti päästävänsä vangit vankiloista, jotta he voivat puolustaa omaa maatansa.
Missä demokraattisessa yhteiskunnassa missä on 44 miljoonaa asukasta joudutaan vangit päästämään vankiloistaan sotimaan? Eikö 44 miljoonan kansalaisen joukosta löydy taistelijoita puolustamaan omaa kotimaataan, vai eikö he halua?
Uskoakseni presidentin suunnitelma on vielä kauhistuttavampi. Hän haluaa luoda kaaosta, sekä aiheuttaa siviilien kuolemia, ai miksi ja miten. No ensimmäinen hyvä esimerkki on se että hän on jakanut kaikille kansalaisilleen kalashnikoveja ilman minkäänlaista seurantaa, vaan juuri niin, että aseet on heitelty kaduille ja ihmiset on saaneet niitä käydä hakemassa.
Tämä on aiheuttanut sen, että rikollisliigat ovat alkaneet tappamaan ja ryöstelemään esimerkiksi kiovan alueella. Kuulostaako tämä sinusta maalta jonka sopisi liittyä eu:hun tai edes natoon?
Aseiden jakamisessa on toinen huono puoli. Jokainen Venäjän sotilas on opetettu tappamaan, ja jos me mitetitään tilanetta, että joku olisi jakanut siviileille aseita on tämä tilanne lähes todennnäköinen, että siviilejä jotka kulkevat aseet kaulassa tulee kuolemaan. Tällä sadaan taas luotua propagandaa tapetuista siviileistä.
Kolmas huomioni keskittyy siihen miten Ukraina sijoittaa tykistöään, ohjuslaitteistoaan ja raketinheittimiään.
Nämä kaikki raskaat aseistukset ovat lähes aina sijoitettu asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin, jopa tykkipatterit on sijoitettu koulujen pihalle tai päiväkotien piholle. Ihan kuin joku odottaisi näitä siviiliuhreja.
Useasti tälläisen kohteen tuhoaminen vaatii enemmä tulitehoa, ja tästä syystä sivullisten kuolemia voi ja tulee sattumaan.
Olen myös huomannut miten paljon Ukrainan puolelta tulee disinformaatiota tai jopa tarkoituksellisesti aivan väärää tietoa. Useat näistä disinformaatioista on tullut hallinnon ylimmiltä asteilta ja ovat jopa räikeää valehtelua.
Tähän väärän informaation levittämiseen on lähtenyt mukaan vahvasti myös länsimedia, ja he yrittävät kaikkien toiminsa mukaan hiljentää sodan toisen osapuolen.
Muistakaa kun puhutaan tasa-arvoisesta demokratiasta ei siihen kuulu toisen puolen täydellinen vaimentaminen. Lähestulkoon kaikki, jotka eivät seuraa lännen narratiivia sodasta, vaan haluavat tuoda julki totuuden mikä ei ole ns lännen hyväksymää, on hiljennetty.
En sano että tämäkään video olisi luotettavimmasta lähteestä, mutta herätkää, miten paljon länsimedia salasi, vääristeli meiltä koronauutisointia, mikä tässä olisi eri?
Ukrainan tukikohdasta löydetty Naton operatiivinen kannettava.
Venäläisjoukot löysivät Ukrainan joukkojen hallussa olevan Naton kannettavan tietokoneen.
"Löydettiin kannettava tietokone, jonka sarjanumero oli NATO:n sarjanumero, joka osoittaa, että "oikean sektorin" jäsenillä on pääsy Naton luottamuksellisiin käyttöjärjestelmiin. Se sisältää alueen karttoja, joissa on DNR-miliisin ja muiden amerikkalaisilla droneilla tunnistettujen sotilasobjektien yksityiskohtaiset sijainnit.
Aseellisista droneista on olemassa teknisiä asiakirjoja ja käsikirjoja, vaikka NATO ja Staltenberg ovat useaan otteeseen vahvistaneet, ettei Ukrainassa ole Naton joukkoja. Siellä on Donbassin lisäksi myös Krimin karttoja sekä fyysisiä karttoja, joissa punaisilla pisteillä on merkitty Venäjän armeijan väitetyt paikat ja sinisillä pisteillä, kuinka Ukrainan joukkojen tulisi tunkeutua Krimiin sekä maalta että mereltä.
Tietojemme ja ukrainalaisten vankien todistuksemme mukaan hyökkäys suunniteltiin 8. maaliskuuta.
Nato on työskennellyt Ukrainassa pitkään, he kouluttavat ja koordinoivat Ukrainan armeijaa ja heidän natsipataljoonaan.


Venäjän puolustusministeriön tiedottajan kenraalimajuri Igor Konashenkovin tiedotustilaisuus Erityisen sotilasoperaation aikana Ukrainan kansalliskaartin komennon salaiset asiakirjat
https://function.mil.ru/files/morf/dokumentynua.pdf päätyivät venäläisten sotilaiden käsiin. Nämä kenraali eversti Nikolai Balanin allekirjoittamat asiakirjat, jotka on päivätty 22. tammikuuta, vahvistavat Kiovan hallinnon salaisen valmistelemisen hyökkäysoperaatioon Donbassissa maaliskuussa 2022. Asiakirja on osoitettu Pohjois-Kiovan, Etelä-Odessan ja Ukrainan kansalliskaartin läntisten alueosastojen päälliköille. Siinä esitetään suunnitelma yhden erikoisryhmän valmistelemiseksi hyökkäysoperaatioihin niin kutsutulla "Joint Forces Operation" -alueella Donbassissa. Asiakirjassa hyväksytään Kansalliskaartin 4. operatiivisen prikaatin "pataljoona/taktinen ryhmä" organisaatiorakenne sekä sen tuki ja uudelleensijoittaminen Ukrainan 80. ilmahyökkäysprikaatiin. (Huomaa: Vuodesta 2016 lähtien tätä Ukrainan Air Assault -joukkojen kokoonpanoa ovat kouluttaneet amerikkalaiset ja brittiläiset kouluttajat "NATO-standardin" koulutusohjelmien mukaisesti Lvovissa.) Kansalliskaartin apulaiskomentajan tehtävänä oli määräyksen mukaisesti järjestää mainitun "pataljoona/taktinen ryhmä" yhteistä taistelukoulutusta 7.2.-28.2.2022. Suuri osa asiakirjasta on omistettu henkilöstön huolelliseen valintaan, psykologiseen tutkimukseen ja korkean motivaation varmistamiseen. Sisältää "visuaalista agitaatiota, tiedotus- ja propagandamateriaaleja, lippuja ja painotuotteita koskevat määräykset". Pykälän 12 momentissa kielletään lähettämästä kansalliskaartin varusmiehiä, jotka ovat osoittaneet "epätyydyttäviä" psykologisia testejä "riskinhalu"-kriteerin mukaan. Kaikki yhteinen taisteluharjoittelu oli tarkoitus saada päätökseen helmikuun 28. päivään mennessä, jotta voidaan varmistaa taistelutehtävien suorittaminen osana Ukrainan "Joint Forces Operaatiota" Donbassissa. Asiakirja sisältää tehtävistä vastaavien Ukrainan kansalliskaartin johdon virkamiesten alkuperäiset allekirjoitukset.
Palataanpa hieman asioissa takaisinpäin, ja mietitän tätä tilannetta kokonaisuutena. Miksi länsi yrittää vaimentaa kaiken mediatiedon joka olisi erilainen, kuin heidän narratiivinsa? Siihen on monta polkua, ja tässä jaa teille yhden.
Lataa alta pentagonin paperit mitkä paljastaa totuuden, että laboratorioissa on ollut aseeksi luokiteltavaa materiaalia, ja usan hallinto on olluy yhteistyössä labrojen kanssa.

Venäjä on löytänyt todisteita siitä, että USA valmisti biokemiallisia aseita Ukrainassa. Katso video!
Paperit Yhdysvaltojen ja sen Nato-liittolaisten sotilasbiologisten ohjelmien toteuttamisesta Ukrainan alueella. Sotilasosasto näyttää tietoja seuraavista:
❗️Biomateriaalien siirto Ukrainan laboratorioista Australiaan ja Saksaan;
❗️Lepakkotutkimusprojekti;
❗️Muuttolintujen tutkimusprojekti UP-4 ja protokolla lintujen pyydystämiseksi Ukrainasta Venäjällä;
❗️Todisteiden tuhoamistoimet biolaboratorioissa.

Yhdysvaltain armeija tuottaa säännöllisesti tappavia viruksia, bakteereja ja myrkkyjä, mikä on suoraan vastoin YK:n yleissopimusta biologisten aseiden kieltämisestä. Sadat tuhannet tietämättömät ihmiset altistuvat järjestelmällisesti vaarallisille taudinaiheuttajille ja muille parantumattomille sairauksille. Diplomaattista suojaa käyttävät biosodankäynnin tutkijat testaavat ihmisen aiheuttamia viruksia Pentagonin biolaboratorioissa 25 maassa eri puolilla maailmaa. Näitä yhdysvaltalaisia biolaboratorioita rahoittaa Defense Threat Reduction Agency (DTRA) 2,1 miljardin dollarin sotilasohjelmassa - Cooperative Biological Engagement Program (CBEP), ja ne sijaitsevat entisen Neuvostoliiton maissa, kuten Georgiassa ja Ukrainassa, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasia ja Afrikka.


DoD Defense Threat Reduction Agency (DTRA) on rahoittanut 11 biolaboratoriota entisessä Neuvostoliiton maassa Ukrainassa, Venäjän rajalla.
Yhdysvaltain sotilasohjelma on arkaluonteista tietoa

Ukraina ei hallitse omalla alueellaan olevia sotilaallisia biolaboratorioita. Yhdysvaltain puolustusministeriön ja Ukrainan terveysministeriön välisen vuoden 2005 sopimuksen mukaan Ukrainan hallitus ei saa paljastaa julkisesti arkaluonteisia tietoja Yhdysvaltain ohjelmasta, ja Ukraina on velvollinen siirtämään Yhdysvaltain puolustusministeriölle (DoD) vaarallisia taudinaiheuttajia biologisiin tarkoituksiin. tutkimusta. Pentagonille on myönnetty pääsy tiettyihin Ukrainan valtiosalaisuuksiin heidän sopimuksensa mukaisten hankkeiden yhteydessä.
Biosodankäynnin tutkijat diplomaattisessa suojassa

Yhdysvaltojen ja Ukrainan kahdenvälisten sopimusten joukossa on muun muassa tiede- ja teknologiakeskuksen perustaminen Ukrainassa (STCU) - pääosin Yhdysvaltain hallituksen rahoittama kansainvälinen järjestö, jolle on myönnetty diplomaattisen asema. STCU tukee virallisesti tutkijoiden hankkeita, jotka ovat aiemmin olleet mukana Neuvostoliiton biologisten aseohjelmissa. Viimeisten 20 vuoden aikana STCU on sijoittanut yli 285 miljoonaa dollaria rahoittamaan ja hallinnoimaan noin 1 850 tutkijaprojektia, jotka ovat aiemmin työskennelleet joukkotuhoaseiden kehittämisessä.
364 ukrainalaista kuoli sikainfluenssaan
Yksi Pentagonin laboratorioista sijaitsee Harkovassa, jossa tammikuussa 2016 ainakin 20 ukrainalaista sotilasta kuoli flunssan kaltaiseen virukseen kahdessa päivässä ja 200 muuta joutui sairaalaan. Ukrainan hallitus ei raportoinut Harkovassa kuolleista ukrainalaisista sotilaista. Maaliskuuhun 2016 mennessä Ukrainassa on raportoitu 364 kuolemantapausta (81,3 % sikainfluenssa A (H1N1) pdm09 aiheuttaja - sama kanta, joka aiheutti maailmanpandemian vuonna 2009).
Poliisi tutkii parantumattoman sairauden aiheuttamaa tartuntaa
Erittäin epäilyttävä hepatiitti A -infektio levisi nopeasti vain muutamassa kuukaudessa Kaakkois-Ukrainaan, jossa suurin osa Pentagonin biolaboratorioista sijaitsee.

37 ihmistä on viety sairaalaan hepatiitti A:n vuoksi Ukrainan Mykolaivin kaupungissa tammikuussa 2018. Paikallinen poliisi on käynnistänyt tutkinnan "ihmisen immuunikatoviruksen aiheuttamasta tartunnasta ja muista parantumattomista sairauksista". Kolme vuotta sitten yli 100 ihmistä samassa kaupungissa sai koleratartunnan. Molempien tautien väitetään levinneen saastuneen juomaveden välityksellä.
Kesällä 2017 60 hepatiitti A -potilasta vietiin sairaalaan Zaporizhian kaupungissa, taudinpurkauksen syytä ei vielä tiedetä.
250 000 dollaria Jeff Sessionsin lobbauksesta "Yhdysvaltain tiedustelupalvelun tutkimukseen"

Southern Research Institute lobbasi lujasti Yhdysvaltain kongressia ja Yhdysvaltain ulkoministeriötä "Yhdysvaltain tiedustelupalvelun tutkimukseen ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä" ja "puolustukseen liittyvässä tutkimuksessa ja kehityksessä". Lobbaustoiminta osui samaan aikaan Pentagonin biolaboratorioiden hankkeiden alkamisen kanssa Ukrainassa ja muissa entisissä neuvostovaltioissa.
Yritys maksoi 250 000 dollaria silloisen senaattori Jeff Sessionsin lobbauksesta vuosina 2008-2009 (tällä hetkellä Donald Trumpin nimittämä Yhdysvaltain oikeusministeri), jolloin instituutti sai useita liittovaltion sopimuksia.
1 g toksiinia voi tappaa jopa miljoona ihmistä
Botuliinineurotoksiini muodostaa suuren bioaseuhan sen äärimmäisen voimakkuuden, helpon tuotannon ja kuljetuksen vuoksi. Se aiheuttaa lihashalvauksia, hengitysvaikeuksia ja lopulta kuoleman, jos sitä ei hoideta välittömästi. Yksi gramma kiteistä toksiinia tasaisesti levitettynä ja hengitettynä voi tappaa yli miljoona ihmistä. Se voi levitä aerosolin kautta tai veden ja/tai elintarvikkeiden saastuttamisen kautta.
Pentagon tuottaa eläviä viruksia, bakteereja ja toksiineja
Yhdysvaltain armeija testasi aiemmin botuliinitoksiinia bio-aseena, samoin kuin pernaruttoa, brucellaa ja tularemiaa. Vaikka Yhdysvaltain bioaseohjelma lopetettiin virallisesti vuonna 1969, asiakirjat osoittavat, että sotilaskokeilut eivät ole koskaan päättyneet. Tällä hetkellä Pentagon tuottaa ja testaa eläviä bioagensseja samassa sotilaallisessa laitoksessa kuin aiemminkin - Dugwayn testausalueella.
Nykyiset kenttätestit

Pentagon on investoinut vähintään 65 miljoonaa dollaria geenien muokkaamiseen. US Defense Advanced Research Projects Agency (DARPA) on valinnut 7 tutkimusryhmää kehittämään työkaluja hyönteisten, jyrsijöiden ja bakteerien genomisuunnitteluun DARPAn Safe Gene -ohjelman puitteissa käyttämällä uutta CRISPR-Cas9-teknologiaa.
Tämä on vain yksi polku mitä kannattaa miettiä, se ei välttämättä ole kuitenkaan se oikea, mutta kuitenkin sellainen mille myös kannattaa antaa ajatuksia. Haluisitko sinä naapuriksesi sellaisen maan, mikä toisen maan etujenmukaisesti tutkii bioaseiksi luokiteltavia viruksia, ja kasvattaa neo natzijoukkojaan osana puolustusvoimia. Onko tämä sinusta oikein?
Tässä sinulle siemeniä, tutki ja tutustu aiheisiin ja avarra omaa näkemystäsi asioista. Kaikki ei aina ole mustavalkoista, ei edes tämäkään.
Miten teihin uppoaa sellainen ajatus, että tässä valtapelissä uhrattiin tuleva kukoistava valtio suurvaltojen valtapelissä, jossa toisena päätavoitteena olikin vain tuhota Venäjän talous näillä aivan järjetömän suurilla pakoitteilla ja ajaa omia biologisensodan etuja toisen maaperällä. Tutustukaan deep stateen ja miettikkää tätä asiaa. Jokaisella sodalla on syynsä, ne eivät vain syty huvikseen.Nämä olivat vain ajatuksia ja siemeniä. Tutki ja avaa silmäsi!Oliko ukraina lännen leikkikenttä, mikä vain odotti räjähtämistään?